tiistai 11. joulukuuta 2012

Pikkujouluilua

Lauantaina vietettiin työssäoppimispaikkani (klik!) pikkujouluja. Ensin kävimme syömässä Ravintola Oivassa hyvin ja juomassa hiukan viiniä, jonka jälkeen matka jatkui työpaikalle laittautumaan iltaa varten. Itse keskityin lähinnä Marjon hiusten laittamiseen ja oman naamani ehostamiseen.


Ei mitenkään kovin yllättävää, että työpaikalta on löytynyt koko alkuviikon ajan hileitä ja kimalletta joka paikasta. Vähän saatettiin innostua tyttöjen kanssa blingblingistä. ;) Itse laitoin omaan tukkaani hiukan joulunauhaa keesin koristukseksi ja kasvot saivat pikkujouluilmeen glitteristä ja piiiitkistä irtoripsistä.


Aiemmin päivällä kävin kirppiksellä etsimässä jotain pikkujouluihin sopivaa asua ja bongasin kuudella eurolla H&M:n bleiserin, joka istui kuin hansikas. Muistin nähneeni jossain blogissa idean jakun olkapäälle itse kiinnitetyistä ketjuista ja seuraava operaatio olikin etsiä kirppikseltä jotain ketjuntynkää. Löysin 3,5 eurolla ketjuvyön, jossa roikkui erilaisia pieniä koristeriipuksia. Ompelin kotiin päästyäni ketjut kiinni ja voilà: pikkujouluasu oli saanut tärkeimmän elementtinsä. Bleiserin kavereiksi puin paljettitopin, vajaamittaiset farkut,  korkkarit sekä kunnon rouheat korut. :)


Kun kaikki olivat juhlakuosissa, siirryimme Ravintola Siiliin jatkamaan ilta muutamien drinkkien muodossa. Itse taisin juoda pari Kelkkaa liikaa... :D Matka jatkui vielä Music Club Americanoon ja sieltä jopa suht ajoissa kotiin nukkumaan. Oli kyllä tosi kiva ilta, harmi että pikkujoulut on vaan kerran vuodessa... ;)


Mitäs piditte pikkujoulutyylistäni? :)

3 kommenttia: