sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ilta isosiskon kanssa

Eilen illalla minä ja isosiskoni päätimme mennä kotikylällämme pidettäviin hirvipeijaisiin. Kuulostaa varmasti melko juntilta ainakin kaupunkilaisten korviin, mutta ei saa tuomita heti. ;) Kyseessähän on siis tapahtuma, jossa metsästysseura kutsuu jahdissa käytettyjen maiden omistajia juhlimaan, tanssimaan ja syömään hirveä. Olen ollut useita kertoja hirvipeijaisissa, koska olen maatalon tyttö ja vanhempani omistavat tällaisia metsästysmaita.

Ensin minut ja sisko piti tietysti laittaa juhlakuntoon. Yllättäen (eli siis meidät tuntien ei todellakaan yllättäen) meille tuli kova kiire ja loppujen lopuksi minulle jäi noin kymmenisen minuuttia aikaa tehdä siskolle jonkinlainen juhlava kampaus. Toiveena oli jonkinlaista letitystä ja tällaiselta valmis kampaus sitten näytti:



Tein kauniille siskolleni myös pikaisesti kevyen meikin.



Olemme olleet pienestä asti isosiskoni kanssa kuin paita ja peppu, koska meillä on vain kaksi vuotta ikäeroa. Olemme aina tehneet kaiken yhdessä, vaikka loppujen lopuksi olemmekin aika erilaisia - varsinkin tyyleiltämme! :D Minä olen dramaattinen mustanrakastaja ja siskoni lempeä luonnonlapsi. ;)


(Siskolle tiedoksi, että ylläolevissa kuvissa ei ole valitusoikeutta. Piste.)

Sitten hiukan omaakin asua, joka koostui tällä kertaa Seppälän supermukavasta pilkkuhenkselimekosta, H&M:n peruspaidasta ja Zalandon nilkkureista, jotka nyt unohtuivat kokonaan pois kuvasta.



Valmistelujen jälkeen pääsimme vihdoin lähtemään hirvipeijaisiin, vaivaisen tunnin myöhässä tietysti. ;) Paikan päällä olikin jo pöytä koreana ja saimme vatsat täyteen huippuhyvää hirvikeittoa ja hirvivoileipiä. Vähän myöhemmin tankattiin vielä lisää ehkä maailman parasta täytekakkua ja aukesivatpa ne odotetut booli- ja sahtihanatkin. Sahtia en tosin itse pysty ollenkaan juomaan, joten ihan boolilinjalla menin. Oli muuten aika hauskaa huomata, kun sahti-/boolipaikka oli täynnä +60-vuotiaita miehiä, että aluksi he vain tuijottivat mua, kun kävin hakemassa boolia. Seuraavaa lasillista hakiessa tulikin jo kommentti, että onpas mulla kiva lammastatuointi kaulassa. Sitä seuraavalla hakureissulla huudettiin jo kaukaa, että miten täällä voi olla näin kauniita naisia paikalla. Mennessäni hakemaan neljättä lasin täydennystä, ei tarvinnut edes itse enää täyttää mukiani, vaan eräs näistä herrasmiehistä nappasi mukin kädestäni ja täytti sen puolestani. :D

Kävin illan aikana jopa tanssimassa siskon kanssa yhden valssin, sisko vei ja minä yritin pysyä mukana. Sisko kävi kyllä enemmänkin tanssimassa ja itse käytin luonnollisesti sen ajan pelaillen Angry Birdsiä kännykälläni. :D Ilta oli virkistävä ja laatuaika parasta siskon sekä myös vanhempieni kanssa, tällaista lisää kiitos! :)

10 kommenttia:

  1. voisitko tehdä joskus jonku meikkipostauksen vaikka sun arkimeikistä? silleen, että näyttäisit vaihe kerrallaan miten meikkaat :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja kuvia Outista (:

    VastaaPoista
  3. Hieno kampaus Outilla! Raidat tulevat tosi upeasti esiin. Sä nyt näytät muutenkin hyvältä aina.

    S.

    VastaaPoista
  4. hihi teillä on sillee söpösti samanlainen nenä :3

    VastaaPoista
  5. Voin niin samaistua suhun :D Itsekin olen mustanrakastaja kampaaja-opiskelija joka elää myös aika "junttia elämää" (hirvipeijaiset on tuttuja ;) ) :D ja omistaa myös tosi läheisen siskon! hahah mikä yhteensattuma :)

    VastaaPoista