Eilen sain vihdoinkin kotiin jokin aika sitten tilaamani GHD:n, joka on mielestäni ehdottomasti maailman paras suoristusrauta! Olin alunperin aika skeptinen, että mikä tässä voisi muka olla parempaa kuin muissa raudoissa, mutta kun sitä olin sitten muutaman kerran kokeillut ja moniin erilaisiin hiuksiin ja niin suorien kuin kiharoidenkin hiusten luomiseen, olin todellakin myyty. En ole koskaan käyttänyt niin hyvää rautaa kuin GHD!
Itse tilasin kolmesta leveysvaihtoehdosta keskimmäisen eli Classic-mallin. Tiesittekö muuten, että GHD-raudoista on hirveästi todella aidonnäköisiä kopioita liikkeellä? Aidon raudan tunnistaa muun muassa siitä, että GHD:n johto on litteä.
Laadusta kannattaa maksaa! ;)
Eilen meillä jatkui koulussa Schwarzkopfin koulutus, josta saimme lopuksi palkkioksi tällaiset paketit:
Kuvan laatu on hiukan kökkö, mutta paketissa on siis Bonacuren Repair Rescue -shampoo ja -hoitsikka. :)
Olen ollut koko viikon kipeänä ja silti mennyt töissä ja koulussa ihan täysillä. Tänään kymmenen ja puoli tuntia kestäneen työssäoppimispäiväni päätteeksi tunsin ansainneeni hiukan hemmottelua. ;) Ostin kaupasta valmiita pitsapohjia ja tein Hanna's special -pizzan: kinkkua, tonnikalaa, herkkusieniä, aurajuustoa, ananasta, persikoita ja paaaljon juustoa. Omnomnom!!!
Ja kyytipojaksi sidukkaa... Tuplaomnomnom! ;)
Rentoa perjantai-iltaa ihmiset! :)
Ghd on huippu 8) sillä tekee parhaimmat ja kestävimmät kiharat ja pitkäkestosen ja nopeen suoristuksen, love it<3
VastaaPoistaSamaa mieltä :)
PoistaOlen kuullut, että kyseisten rautojen laatu on huonontunut hirveästi. Itse ostin GHD:n jo 2010, mutta ainakin vielä toimii :D taidan kyllä silti panostaa seuraavaksi Cloud Nine-rautaan, samat tekijät kuin GHD:llä, mutta laatu huomattavasti parempi
VastaaPoistaAinakin tosi paljon niitä GHD-kopioita liikkuu, niiden laatu voi ollakin aika huono. Itse olen ainakin ollut kovin tyytyväinen, kun tuolla työssäoppimassa olen puoli vuotta käytellyt GHD:ta :)
PoistaMulla on Cloud 9 -rauta, se on tosi hyvä mutta ei kuitenkaan sen parempi kuin kaverin (tuore) ghd. Aika samanlaista jälkeä tekevät :) Mulle tosin tärkeä ominaisuus on omasta raudasta löytyvä mahdollisuus säätää lämpötilaa, koska käytän rautaa usein, ja oma hiuslaatu on herkkä ja helposti vaurioituva. Omistan lisäksi Gorgeus -merkkisen raudan, joka käytännössä on identtinen ghd:n kanssa. Tulevatkohan samalta tehtaalta, olen miettinyt, niin identtinen on logoa lukuunottamatta!
VastaaPoistaEn osaa tuosta Gorgeous-jutusta sanoa, mielenkiintoista :O
Poistahejj! mullaki on tuo rauta, ja on kuule parass<3<3
VastaaPoistaSamaa mieltä <3
Poista