keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Koulukiusattu

Olen kirjoittanut alla olevan tekstin jo tammikuussa, mutta sen julkaiseminen ei ole ollut mitenkään helppoa mulle. Nyt päätin Kutsu mua -kampanjan rohkaisemana vihdoinkin puhua avoimesti näistä asioista ja liitin mukaan myös kampanjaan kuuluvan kuvan itsestäni kyltin kanssa, jossa ruksitut sanat ovat niitä, joilla minua on kutsuttu ja niiden alla oleva sana on se, miksi haluaisin muiden minua mielummin kutsuvan. (Ruksitut nimitykset ovat vuosia vanhoja enkä ole onneksi aikoihin kuullut näitä solvauksia.) Kuva on muuten viimeinen, jonka sain otettua kamerallani ennen kuin se hajosi tänään. :( Saa nähdä, millä jatkossa sitten kuvaan.



Tässä sitten se tammikuussa kirjoittamani teksti:

Tämä postaus poikkeaa huomattavasti Black is the New Black -blogin normaalista "hömppälinjasta". Toivoisin silti, että voisin saada pienen hetken juuri sinun ajastasi ja että voisit lukea tämän tekstin loppuun asti.

Kuten aivan liian moni muukin, myös minä olen koulukiusattu. Aika kultaa muistot ja mieli unohtaa pahimpia asioita, jotta ihminen pysyisi järjissään. Halusin kuitenkin jakaa omia muistojani peruskouluajoilta, koska jos tällä tekstilläni pystyisin antamaan vertaistukea edes yhdelle kiusatulle tai saamaan edes yhtä koulukiusaajaa ajattelemaan asioita, olen saavuttanut tavoitteeni. Tätä tekstiä ei ole helppo kirjoittaa ja tämä on ensimmäinen kerta, kun kerron vuosien takaisista tapahtumista näin julkisesti.

Pahimmat koulukiusaamisajat olivat ala-asteen pari viimeistä vuotta ja yläasteen pari ensimmäistä vuotta. Olin mielestäni siihen aikaan hyvinkin kiltti ja huomaamaton, erittäin tunnollinen oppilas, jonka liikkeiden ei olisi pitänyt häiritä kenenkään elämää. Ehkä juuri siksi olinkin helppo kohde, koska olin niin ujo ja hiljainen, enkä uskaltanut sanoa kiusaajille vastaan juuri mitään.

Viidennellä luokalla kiusaaminen oli sekä fyysistä että henkistä. Olin valikoitunut erään pojan uhriksi ja sen sain tuntea joka ikinen koulupäivä nahoissani. Koulunkäynti oli pelottavaa, koska ikinä ei tiennyt, mitä päivä toisi tullessaan. Jo aamulla sain polkea pyörälläni kauhusta kankeana kiusaajan talon ohi koululle, sillä se oli ainoa mahdollinen reitti. Monesti kiusaajani tulikin samaa matkaa ja yritti kaata minut ojaan, ajoi kiinni takarenkaaseeni omalla pyörällään, solvasi ja haukkui koko matkan. Sama toistui tietysti myös koulupäivän päätteeksi. Joskus pääsin opettajan kyydissä kotiin, koska hän tiesi kyllä, millaisia koulumatkani olivat. Pääasiassa hän ei kuitenkaan puuttunut kiusaamiseen mitenkään. Esimerkiksi kerran tuolilleni oli laitettu nasta, johon istuin, niin että nasta upposi täysin pakaraani. Opettaja nauroi muiden mukana. Ennen syyslomaa muistan saaneeni turpaan kiusaajaltani, koska emme näkisi viikkoon ja hän ei voisi purkaa angstejaan minuun sinä aikana. Lukuisia kertoja koulutöitäni tuhottiin, tavaroitani piilotettiin ja sain kuulla olevani tyhmä, hikipinko, ruma ja kehittymätön.

Kuudennella luokalla pääsin uuteen kouluun, koska vanha ala-asteeni lakkautettiin oppilasmäärän vähyyden vuoksi. Uusi koulu oli paljon suurempi ja ajattelin ehkä pääseväni eroon kiusaamisesta. Sain kyllä paljon lisää kavereita, mutta tietyt ihmiset piikittelivät jatkuvasti muun muassa ulkonäöstäni ja siitä, etten ollut niin kehittynyt kuin muut tytöt. Joka päivä toivoin, että voisin itse tehdä asialle jotakin. Joskus muistan myös saaneeni hiekkaa silmiin ja että minusta laitettiin valheellisia juoruja liikkeelle.

Seiska- ja kasiluokka ovat muuttuneet mielessäni yhdeksi harmaaksi mössöksi. En pysty juurikaan erottelemaan, minä vuonna tapahtui mitäkin. Muistan vain sen, että sain jatkuvasti kuulla olevani ruma ja alikehittynyt. Ennen pääasiassa pojat olivat olleet kiusaajia, mutta nyt mukaan lähti joitakin tyttöjäkin. Esimerkiksi liikuntatunneilla uimaan meneminen oli hirveintä, mitä saatoin kuvitellakaan, koska siellä joutui riisumaan muiden nähden ja sai pitkiä katseita ja piikikkäitä kommentteja. Loppujen lopuksi lopetinkin uimassa käymisen ja otin alemman arvosanan liikunnasta. En käynyt kertaakaan kouluaikoina enää uimassa, en edes lukiossa ollessani. Kerran jouduin menemään kaksin erään kiusaajani kanssa kuntosalille, koska emme voineet jostain syystä kumpikaan osallistua normaalille liikuntatunnille muiden kanssa sillä kertaa. Muistan olleeni hikinen, tärisevä, kalpea - yksinkertaisesti aivan kauhuissani, koska pelkäsin niin paljon tuon pojan kommentteja ja mahdollista käsiksikäymistä. Lopulta opettaja ymmärsi, ettei todellakaan voisi laittaa meitä kahdestaan salille. Onneksi en joutunut jäämään selvittämään, mitä silloin olisi voinut tapahtua.

Joskus kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla aloin vihdoinkin näyttämään naiselta. Voi luoja sitä helpotusta! Kerran eräs vakkarikiusaajapoikani käveli takanani ja sanoi aivan hämmästyneellä äänellä, että sullehan on alkanut tulla naisellisia muotoja perseeseen. Sen jälkeen hän suhtautuikin ihan eri tavalla muhun. Ihan kuin pelkkä naisellinen vartalo tekisi musta eri ihmisen kuin mitä olin sisältä. Mitä sillä on ylipäätään muille väliä, onko 13-14-vuotiaalla jo rinnat vai ei?

Nämä kiusaamiskokemukset on tehneet musta ihan erilaisen ihmisen, kuin mitä muuten varmasti olisin. Noista ajoista on kulunut jo vuosikymmen, mutta edelleenkin tunnen katkeruutta ja jopa vihaa kiusaajiani kohtaan. Pahinta on kuitenkin se, mitä kiusaaminen teki itsearvostukselleni. Kuvittelin vaikka kuinka pitkään olevani ruma ja inhottava ja että kukaan ei voisi koskaan haluta mua. Nykyään tiedän jo paremmin, mutta olen edelleen aivan liian itsekriittinen varsinkin ulkonäköäni ja myös taitojani kohtaan. Olen silti iloinen, että opiskelin ahkerasti aina kiusaamisesta huolimatta, koska ilman opiskelua en olisi varmasti päässyt haluamiini kouluihin.

Koulukiusaaminen kumpuaa yleensä siitä, että kiusaajalla itsellään on paha olo. Monista kiusaajistani tiedänkin, ettei heillä ole itsellä olleet asiat kovin hyvin esimerkiksi kotona. Silti on aivan älytöntä ja törkeää purkaa muihin pahaa oloaan. Kiusaaminen on vääränlainen hätähuuto, koska silloin tuhoaa kiusatun elämän. Aika näyttää, pääsenkö itse koskaan yli omista kokemuksistani ja pystynkö antamaan ikinä täysin anteeksi. Olen kuitenkin ylpeä ja onnellinen, että olen nyt tässä ja varmasti vahvempana kuin koskaan aiemmin.

Haluan toivottaa voimia, rohkeutta ja jaksamista kaikille nykyisille ja entisille koulukiusatuille. Älkää luovuttako, vaikka se vaikealta tuntuukin.

8 kommenttia:

  1. Tosi hyvin kirjoitettu D:
    Pisti miettimään myös omia päiviä koulukiusattuna.

    VastaaPoista
  2. Tekstin luvin tarkkaan ja tulee väkisin mieleen se kiusaaminen itseäni kohtaa.Itsellä se on ollut molempia fyysista/henkistä myös. Koulukiusaaminen pistää kyllä miettimään "miksi sitä tehdään"? :/

    VastaaPoista
  3. Olen pahoillani että olet kokenut kiusaamista. Älä vihaa kiusaajiasi. He eivät ansaitse sinulta mitään tunteita. Katkeroituakaan ei kannata, katkeruus on sama kuin itse joisi myrkkyä ja jäisi odottamaan että se toinen siihen kuolisi. Olet kaunis nuori nainen jolla on aivan uskomaton taito käsitellä ihmisten hiuksia. Tsemppiä just sulle! ♥

    VastaaPoista
  4. Täällä kanssa yksi koulukiusattu niin fyysisesti kuin henkisesti....meillä on luokkakokous tulossa ja kun näin kiusaajani nimen siellä niin en voi vieläkään nähdä tätä henkilöä.....siitä on kumminkin kulunut jo yli 20 vuotta......ei kiusaajat tiedä minkä taakan saa kiusattu kantaakseen.

    VastaaPoista
  5. et säkään mikään enkeli ollut yläasteella ja muista että aiheutit minulle paljon pahaa mieltä ivallisilla ja ylenkatsovilla kommenteilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä vaikka sähköpostilla, että kuka olet, jotta voin pyytää anteeksi. En ole todellakaan tarkoituksella ketään loukannut. :O

      Poista
  6. hyvä teksti, oot rohkea ku pystyt kertoon vaikeistaki asioista avoimesti.
    itte oon kans ollu 2-9 luokat koulukiusattu mutta nyt ku aattelee taaksepäin niitä aikoja nii oon enemmän kiitollinen siitä koska ilman niitä koettelemuksia en ois sama ihminen mikä nyt oon. inhoan ja halveksun kiusaajiani mutta en jaksa tuhlata energiaani niihin enää yhtään koska tiiän että oon pärjänny elämässäni paljon paremmin ku ne bimbot ja oon siitä enemmän ku ylpeä.
    nimim. toinen parturi-kampaaja ;)

    VastaaPoista
  7. Eikö vanhempasi tienneet kiusaamisesta? Tiedän, että sisaresi kävivät samaa koulu. Eivätkö he kertoneet kotona kiusaamisestasi, jos et itse kyennyt. Miksi kotiväkesi ei puuttunut asiaan, jos he tiesivät. Aikuisten asia on puuttua lastensa asioihin, mennä puhumaan kouluun, kiusaajille, jopa tarvittaessa kiusaajien kotiin. Olet kotoisin niin pieneltä kylältä, että ala-asteen kiusaajat olivat varmaan melko tuttujen perheiden lapsia, joten heidät olisi ollut helppo tavoittaa ja puhua asit selviksi.Puuttuminen kiusaamiseen on välittämistä !

    VastaaPoista