sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Asuja ja nassuja

Lähiaikoina on pitänyt kiirettä ja kuvia on tullut nappailtua, mutta ei ole ollut aikaa laittaa niitä blogiin asti. Viime viikon perjantaina meillä oli työpaikan pikkujoulut. Kävimme Seinäjoella syömässä ja katsomassa Paula Koivuniemen biisien ympärille rakennettua musikaalia. Sen jälkeen tuli viihdyttyä Kankaanpään baareissa pilkkuun asti. Oli ihan superkivaa! :) Tältä mä näytin siellä:




Seuraavana päivänä eli lauantaina tuli myöskin bailattua. (Kampaus on edellisen päivän hiukan kohenneltu versio. :D)


Tämän viikon perjantaina oli vuorossa Afroditen pikkujoulut Porissa (napostelua, viiniä ja Anna Erikssonin keikka) ja sen jälkeen taas Kankaanpäässä baareilua tällaisella nassulla ja jälleen sivunutturalla:



Eilen lauantaina kävin katsomassa koomikkoja Stagella ja pitihän sitä ottaa taas vessakuvia. ;) Ali Jahangiri oli muuten ihan ookoo, muut aika surkeita. (Hiukan humaltuneet silmät btw... :D Ja taas se tokan päivän nuttura!!)


Kaiken bilettämisen ohella olen kyllä käynyt myös töissä ja muun muassa tehnyt omin pikku kätösin kinkkupiirakan isälle lahjaksi. Huomenna on luvassa vähän shoppailua siskon kanssa, jei! :)

3 kommenttia:

  1. Höh, oot ollut Seinäjoella! Missasin sut. Olisin kyllä tullut nykäisemään hihasta, jos oltais törmätty. :D Kävin itekin kattomassa ton musikaalin, oli oikein kiva vaikken Paulaa ole koskaan erityisemmin fanittanutkaan. Toi sun sininen tukka on muuten upea! Sopii sulle. Miten pidät väriä yllä? Tuli itellekin hinku laittaa vähän väriä omiin mustiin hiuksiini... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh, tässähän ihan punastuu. :D Olis ollu kiva törmätä, kuka sitten ikinä oletkin! :) Ja kiitos kehuista. Väriä ylläpidän Fudge Paint Box -suoravärillä sävyssä Blue velvet.

      Poista