sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013

Nyt on juhannusta vietetty oikein urakalla ja olo on aika väsynyt, mutta kuitenkin aika monta kokemusta rikkaampi. :D Torstaina olin töissä ja sieltä päästyäni alkoi perjantain ja lauantain valmistelu ja ihan vain kämpilläni pienimuotoinen alkoholin maisteleminen. Perjantaina sitten lähdettiin yhteen Kankaanpään pikkukylistä, Santaskylään. Siellä tutustuin moneen uuteen hauskaan tyyppiin ja päivä, ilta ja yö kuluivat nopeasti syödessä, juodessa, jutellessa, nauraessa, tikkaa heittäessä ja niin edelleen. :)



Lauantaiaamuna olo ei ollut kovin hyvä, mutta pienen torkahtelemisen jälkeen jaksoin taas nousta ylös ja matka Santaskylästä jatkui kohti Kauhajoen Nummijärveä. Suuntana oli siis Nummirock ekaa kertaa mulle ikinä. Taas sain nähdä vanhoja tuttuja ja monta uutta tuttavuutta. Taisimme loppujen lopuksi viettää heidän leirissään enemmän aikaa kuin bändejä katsellessa, mutta hauskaa oli joka tapauksessa!

Insomnium

Soilwork


Tultiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vielä takaisin mun kämpilleni ja nukuttiin tänä "aamuna" puoli kolmeen asti. Sen lisäksi otin vielä päivällä parin tunnin päiväunet. Ehkä sitä taas jaksaa palata arkeen pienen rellestyksen jälkeen... :D Mitenkäs teidän jussinne sujui? :)

2 kommenttia:

  1. Oon pikkasen kade soilworkista, mutta ehkä jaksan oottaa vie 2vko ruissii :) jussi selvinpäin ja vähä kipeänäki :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kahen viikon päästä sitten! :D Mäkin olin viime juhannuksen selvänä, ny tuli sekin asia sitten korjattua... :D Toivottavasti paranet jo ruissiin mennessä! :)

      Poista