keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Värjäys kotona vai kampaamossa?

Olin ostanut hiusmessuilta pari purkkia mustaa hiusväriä pahan päivän varalle. Nyt se paha päivä sitten tuli, kun meni hermot jäätävään tyvikasvuuni. Niinpä ajattelin sitten itse hoidella sen pois päiväjärjestyksestä. Siinä värjäillessä aloin miettiä, että kuka hullu oikeasti värjää tukkaansa kotona, kun on mahdollisuus mennä kampaamoon. :D Keräsin kotivärjäyksen ja kampaamovärjäyksen plussia ja miinuksia tähän.



Kotivärjäys:

-sotkuisuus (väriä oli niin niskassa, otsassa, olkapäällä, ranteissa, vessan lavuaarissa kuin seinässäkin...)
-mahdollisuuksien rajallisuus (itse omaan päähän on tosi vaikea esim. laputtaa raitoja ja muutenkin hiusten takaosan värjäyksen seurauksena on niskat ihan jumissa, kun joutuu pitämään peiliä toisessa ja sutia toisessa kädessä sohiakseen värin edes sinne päin)
-kotivärit (juuri koskaan ei saa hyvää värjäystulosta ostamalla vain yhden purkin väriä, koska A) se ei riitä mihinkään ja B) esim. tyvelle täytyy yleensä laittaa eri väri kuin pituuksiin. Jos ei ole itse kampaaja, voi olla tosi vaikea lisäksi löytää oikeanlaisia värejä. Ja mitä sitten jos purkki loppuu kesken puolen pään kohdalla?)
-terveysriskit (kotivärjäri tuskin välittää, jos hiuspohjaa polttaa ja luultavasti ei edes tiedä, että esimerkiksi kaupan vaalennusaineita ei edes saisi laittaa hiuspohjaan niiden liian korkean hapeteprosentin vuoksi)
-vaiva (miksi tyytyä omaan äheltämiseen ja paikkojen jumiutumiseen, kun voi tehdä hiusten värjäyksestä nautinnollisen elämyksen asiantuntijan käsissä)
-aika (värin itse levittäminen on superhidasta ja vaikutusaikaakin tulee helposti Facebookkia selaillessa puolet liikaa...)
-lopputulos (hiusten värjäyksen tarkoituksena on saavuttaa hyvä lopputulos. Jos siis edes lopputulos ei ole toivottu, miksi nähdä hirveä vaiva ensin itse ja mennä sitten korjauttelemaan kampaajalle? En toki sano, etteikö kotivärjäri voisi onnistua, mutta väitän, että epäonnistumisia näkee enemmän.)

+/-hinta (esimerkiksi tuo minun käyttämäni Four Reasonsin kotiväri maksaa n. 10 €. Pitkään tukkaan tarvitsee 2-3 purkkia väriä eli menee 20-30 €. Kampaamossa pelkkä yhdellä värillä värjääminen maksaa siis tuplasti enemmän, mutta usein käy kyllä niin, että ensin maksetaan siitä kotiväristä ja sitten vielä päälle se kampaamohinta, kun mennään korjaamaan pilalle mennyttä väriä...)

Kampaamovärjäys:

+saa itse vain olla ja nautiskella (kampaaja hoitaa homman ja itse voit keskittyä vaikka lueskelemaan lehteä, juomaan kahvia tai juttelemaan. Sinun ei myöskään tarvitse siivota itse mitään, mikä on varmasti esimerkiksi jokaisen muiden jälkiä yleensä siivoavan äidin unelma.)
+asiantuntijan neuvot ja taidot (sinun ei tarvitse itse ymmärtää värikemiasta hölkäsen pöläystä, ammattilainen hoitaa värien sekoittelun puolestasi, vastaa turvallisuudestasi ja kertoo sinulle sopivat kotihoito-ohjeet ja -tuotteet.)
+aika (kampaaja on varmasti lähes poikkeuksetta nopeampi levittämään värin ja pesemään sen tarkasti pois päästä kuin itse olisit)
+lopputulos (tämä on syy, miksi hiuksia värjätään. Kampaajalla saat uusia ideoita juuri sinun tukkaasi ja neuvot siitä, mikä sinulle sopii tai ei sovi. Lopputulos on ammattilaisen käsialaa. Et kai itse alkaisi vaikka paikata reikää hampaassasikaan? Niinpä.)
+palvelun jatkuvuus (mitä sitten pitää tehdä, kun väri on kulahtanut tai hiuksissa on tyvikasvu? Uuden ajan varaamalla saat varmistettua, että hiukset saavat aina vähintään sen yhtä kivan lopputuloksen kuin edelliselläkin kerralla.)

-hinta (kampaamovärjäyksessä hinta on yleensä tuplat kotivärjäykseen, mutta entä jos lopputulos on myös tuplasti parempi kuin itse tehty? ;) )


Nyt kaikki rohkeasti kommentoimaan vaan. Kokemuksia ja mielipiteitä on aina kiva kuulla! :)

29 kommenttia:

  1. Itse värjään aina hiukseni kotona. Lopputulos on usein sitä mitä olen halunnutkin. En muista koska olisin viimeksi käynyt kampaajalla laittamassa väriä. Onhan se työläämpää mutta jos lopputulos ei ole mieleinen voi itsellensä murista, kun se että kampaajalle maksaa maltaita ja lopputulos ei ole mieleinen. Näen siis itse sen vaivan että laitan itse vaikka olisihan se kiva käydä hemmoittelemassa itseään kampaajalla jos vain osuisi sellainen kohdalleen joka paneutuisi työhönsä kunnolla...tää oli minun mielipide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi! :) Toivottavasti löydät kuitenkin vielä joskus mieleisen kampaajankin. :)

      Poista
  2. Mä saan tukusta 4R:n värejä alle 5e:lla.... : ooo

    VastaaPoista
  3. Ja joo, hinta on se syy yleensä miksi ihmiset ei tule kampaajalle. : ( nykyään ku on niin kovat verot niin ei vaan tosi moni pysty.

    VastaaPoista
  4. No se vähän riippuu kuinka sotkuista on.. ei mulla kotona oo vaan mitään sotkua missään värjätessä. Enkä kyllä muutenkaan tee mitään niin suuria värimuutoksia,että yleensä väri on ollut sitä mitä oon odottanutkin.
    Mutta tietysti kampaajalla on mukavampi värjätä ku saa ite vaan olla ja nauttia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo suuri värimuutos onkin sellainen juttu, missä helpoiten menee mönkään. Esimerkiksi kotivaalennuksia en suosittele kenellekään!

      Poista
  5. En ole valitettavasti tähän mennessä törmänny kampaajaan, joka olisi osannut tehdä hiuksistani juuri sellaisen kuin haluan. :( Olisi oikeasti tosi huippua vaan köllöttää tuolissa ja odotella valmista. Muutama kampaajan tekemä vahinkokin värien kanssa sai minut kannattamaan ehdottomasti itse värjäämistä.

    Kampaamot vetää ihan sairaita hintoja pitkien hiusten värjäyksestä, ja useaan otteeseen kampaaja on suoraan kieltäytynyt värjäämästä haluamallani värillä ja ehdottanut mielestään sopivampaa vaihtoehtoa. Ei siinä paljoa kehtaa sanoa takaisin ihmiselle, joka kuitenkin ammatikseen tuota työtä tekee...

    Kampaamoissa on myös tullut aika lailla samalla tavalla niitä vahinkoroiskeita naamalle ja korviin. Niistä kotona värjätessä pääsee eroon ihan levittämällä rasvaa paksun kerroksen riskipaikoille, kuten vaikkapa korvanlehtiin, ennen värjäämistä.

    Yleensä värjään hiukset kahdestaan kaverin kanssa, jolloin värjäysprosessikin nopeutuu ja helpottuu. :)

    Jokainen kuitenkin värjää miten itse tuntee parhaaksi, halusin vain tuoda esille omat kokemukseni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi! :) Toivottavasti löytäisit vielä joskus Sen Oikean Kampaajan. :) Pitkien hiusten väri on siksi niin kallis, että aikaa ja väriaineita kuluu paljon enemmän kuin lyhyen tukan kanssa. Ja muista, että kaikesta kampaamotyöstä kampaaja maksaa mm. 24% arvonlisäveroa.

      Poista
  6. Vähän turhan kärjistetty mielestäni, tai lähinnä suunnattu niille täysin kädettömille pässeille, jotka eivät osaa tuon taivaallista :D

    Mulla on kylppärissä peilikaappi, jonka kaapit avatessa näkee itsensä joka puolelta. Myös ilman tällaista olen onnistunut värjäyksissä hyvin mainitsemallasi "peili toisessa kädessä"-tekniikalla. Raitojen laputus onnistuu myöskin kunhan vain harjoittelee.

    Toki voi olla vaikea löytää itselleen sopivia värejä, mutta myös ennestään tuntematon kampaaja saattaa tehdä virhearviointeja. Siksi pitäisi aina löytää se oma luottokampaaja, joka tuntee hiushistoriasi, tyylisi ja sen miten hiuksesi reagoi eri käsittelyihin. Tämä taas vie paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, että löytää sen oikean. Samoilla resursseilla on harjoitellut itse värjäämään hiuksensa kotikonstein haluamallaan tavalla.

    "kotivärjäri tuskin välittää, jos hiuspohjaa polttaa--" Tämä on totta. Pakkauksien käyttöohjeissa kuitenkin neuvotaan tekemään allergiatesti etukäteen, ja huuhtelemaan värin pois heti kun epämukavaa tunnetta ilmenee. Se, että kotona värjäävä ei välitä, tarkoittaa ehkä myös sitä, ettei sama henkilö välttämättä sanoisi polttelusta mitään ääneen myöskään kampaajan käsittelyssä ollessaan. Monesti sen ehkä myös kuvitellaan kuuluvan asiaan.

    "miksi tyytyä omaan äheltämiseen ja paikkojen jumiutumiseen, kun voi tehdä hiusten värjäyksestä nautinnollisen elämyksen asiantuntijan käsissä" Tämäkin melko pitkälti vaatii sen oman luottokampaajan. Ja peukalo keskellä kämmentä-tekijän, jotta onnistuu "äheltämään" ja vielä saamaan paikat jumiin :D
    Hiusalan ammattilaisia löytyy yhtä montaa erilaista sorttia kuin meitä asiakkaitakin, ja yhteensopivien luonteiden löytäminen on tosiaan -kuten jo aiemmin mainitsin, monia resursseja vievä, pitkä prosessi. Kampaajalla käynti ei välttämättä ole kovin nautinnollinen elämys, kun introvertti asiakas menee ekstrovertin ammattilaisen kätten alle. Myös valitettavan usein kampaajat ovat vähän turhan uteliaita, ja varsinkin uuden asiakkaan kohdalla sen yksilöllisen "rajan" löytyminen vie aikaa. Ainakin minä olen monesti tuntenut tämän utelun ja jatkuvan kyselyn epämukavaksi, kun en muutenkaan ole mikään supersosiaalinen small talk-ihminen :D

    Ois varmaan muutakin, mutta en jaksa keskittyä enää :'D Hyvä teksti tosiaan noin suurinpiirtein, mutta "kaikki ei-ammattilaiset ovat avuttomia"-lähtökohta näkyi vähän turhan paljon läpi. Toki niitäkin on -ja tiedänkin muutaman, jotka eivät viitsi edes harjoitella.

    Ensimmäisenä kommentoinutta komppaan tuossa "Onhan se työläämpää mutta jos lopputulos ei ole mieleinen voi itsellensä murista, kun se että kampaajalle maksaa maltaita ja lopputulos ei ole mieleinen."! Erityisesti tässä suomalaisten suosimassa sisäänpäinkääntyneisyydessä harvemmin tulee valitettua kun on jotain mistä sanoa. Tiedän lukemattomia ihmisiä, jotka vielä kampaajalla lopputulosta peilatessaan sanovat uuden lookin olevan kiva, mutta sitten itku silmässä valittavat miten kampaaja pilasi hiukset. Usein sitten vaan mennään jollekin toiselle kampaajalle korjaamaan toisen jäljet, kun sille samalle ei kehdata enää mennä, jotta tämä vaivalla varjeltu salaisuus ei paljastuisi.
    Myöskään ammattilaisen mieltä ei haluta pahoittaa, ja kaikenlainen kritiikki nähdään pahana asiana, jota se ei kyllä todellakaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kerrankin suoraa tekstiä kirjoitettu.HYVÄ SAARA !!

      Poista
    2. Kiitos paljon mielipiteestäsi, Saara! Tämä blogiteksti oli tosiaan kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa. :)

      Kuten itsekin sanoit, on tärkeää löytää itselleen luottokampaaja, jonka kanssa sujuu niin hiusten laittaminen kuin keskustelukin. Siksi kehotankin jokaista etsimään itselleen rohkeasti Sitä Oikeaa Kampaajaa. :)

      Tuohon päänahanpolttamisasiaan haluan vielä sanoa, että omiin tapoihini kuuluu tiedustella asiakkaalta pariinkin otteeseen tilannetta, koska tiedän, että kaikki eivät uskalla itse avata suutaan tai tosiaan kuvittelevat polttamisen kuuluvan värjäykseen.

      Itse muuten sain paikkani jumiin värjätessäni omaa tukkaani, mutta minun niskani meneekin helposti aivan tukkoon. :(

      Tuosta viimeisessä kappaleessa mainitsemastasi jutusta yritän tehdä blogissani sellaista asiaa, josta uskallettaisiin puhua. Ei ole juurikaan hiuksia pilaavia kampaajia tai liian vaativia asiakkaita, enemmänkin vain kampaajia ja asiakkaita, jotka eivät ole ymmärtäneet toisiaan. :/ Juuri siksi toivoisin jokaisen löytävän itselleen luottokampaajan. :)

      Poista
  7. Kannatan molempia! Eka meen ite parturiin, jossa tyvi värjätään pois, mallia ehkä muutetaan ja ennen kaikkea väri. Sit kotona kerta viikkoon värjäilen hoitoainepohjasilla shokkiväreillä ite. Ai kuinka luksusta on ny yksvärinen shokkipää ku on nii helppo värjätä kotona haalistunutta! Toista oli kun kerran päässä oli lilaa, sinistä ja valkosta vierekkäin. Onnistu silti hyvin kotonaki!

    VastaaPoista
  8. Kannatan molempia! Eka meen ite parturiin, jossa tyvi värjätään pois, mallia ehkä muutetaan ja ennen kaikkea väri. Sit kotona kerta viikkoon värjäilen hoitoainepohjasilla shokkiväreillä ite. Ai kuinka luksusta on ny yksvärinen shokkipää ku on nii helppo värjätä kotona haalistunutta! Toista oli kun kerran päässä oli lilaa, sinistä ja valkosta vierekkäin. Onnistu silti hyvin kotonaki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja juuri näin sen kuuluu mennäkin! Missään tapauksessa en siis tarkoittanut, etteikö väriä saisi itse kirkastaa kotona. Oikeastaan mikään shokkiväri varsinkaan ei pysy sitä 4-8 viikkoa hyvänä, mikä useilla asiakkailla on käyntiväli. On siis ensisijaisen tärkeää hoitaa väriänsä myös kotona oikeilla tuotteilla, kuten sanoit! :)

      Poista
  9. Molempi parempi.
    Itse värjään yleensä sinimustan tukkani kotona, koska hinta on tottakai huomattavasti halvempi, mutta myös monista muista syistä.
    Mulla kyllä riittää yksi paketti, toki vaikuttaa varmasti se, ettei mikään hirmuisen paksu hermionegrangerpehko ole + pohjalla ennestään musta. En koe itse operaatiotakaan vaivalliseksi, sillä mulla menee ehkä noin viisi minuuttia siihen värin levitykseen, ja on siihen jo sen verran rutinoitunut, etten pahemmin sotke paikkoja + hyvin harvoin suihkun jälkeen niitä väriläiskiä jää niskaan tai muualle.
    Itse asiassa yleensä kampaajalle käynnin jälkeen päänahkani on yleensä aivan hiusvärissä, kun tuntuu, ettei kampaajat uskalla aina hinkata sitä päänahkaa oikeasti puhtaaksi, kun taas itse värjätessä pesen vaikka pariinkin otteeseen, ettei tarvitse kulkeä päälaki sinimustana hetkeäkään. Toki varmaan kampaajakohtaista.
    Tavallaan kotiväri on myös siinäkin mielessä helppo, että sen voi tehdä just nyt heti, aikoja varaamatta.
    Olen myös värjäillyt itse useita kertoja värillisiä osioita ja onnistunut siinä ihan hyvin. Toki se on vähän ihmisestäkin kiinni, monelle pelkän yhden värin levittäminen itse tuntuu vaikealta.

    Mutta huomattavan eron itse värien laadussa huomasin kyllä varsinkin nyt, kun mulla oli ollut punaisia osioita, ja olin varmaan viisi kertaa vetässyt siihen jo kaupan värejä päähän, mutta silti se alkoi kahden viikon jälkeen kuultamaan rusehtavana. Kampaajalla kun värjäsin, niin se ongelma loppui siihen. Ja onhan se tottakai ihan erilainen ''hemmotteluhetki'' mennä tosiaan röhöämään toisen laitettavaksi, kuin itse väkertää.

    Pääsääntöisesti värjään itse, mutta on kyllä kiva silloin tällöin käydä kampaajallakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! :) Värien laatu on tottakai yksi asia, miksi kampaajalle yritän kaikkia patistaa. :)

      Poista
  10. Tummat on niin yksinkertanen värjätä kotona, ja sotkuun auttaa kynsilakanpoistoaine :), mutta kun värinpoistosta tai raidoista kyse ni parturiin ehdottamasti! Tarjousten perässä,, koskahan verot pienenee ;D..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä kynsilakanpoistoainetta laittaisi iholle. :O Ja verot saisivat todellakin pienentyä!

      Poista
  11. Huomaa kyllä, että kampaajan näkökulmasta kirjotettu teksti ;D Mutta siis oli pakko tulla vaan sanomaan, että itse oon henkeen ja vereen kotona värjäääjä, eikä sotkuakaan ole tullut enää pitkään aikaan, koska oon saman homman niin monta kertaa tehnyt :D No, kotona värjäys tosiaan vaan hinnan takia, mulla väreihin menee kerralla korkeintaan 20e.
    Tietty kampaajalla käyntikin olis välillä kivaa, mutta koska opiskelijabudjetti ei anna myöten, niin kotivärjäyksellä mennään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän todella hyvin, että opiskelijabudjetti on tiukka. :/ Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa sinullakin olisi varaa kampaajaan! :)

      Poista
  12. Ihania kotivärjääjiä jopa henkeen ja vereen ;) T. Saikku

    VastaaPoista
  13. henkilökemioista on tässä maailmassa monessa asiassa kyse, myös sen oman kampaajan löytämisessä. sen ei todellakaan tarvitse viedä paljon aikaa ja rahaa, senkun marssit liikkeeseen ja "testaat" kampaajan eli pyydät apua oikean tuotteen löytämisessä ja JUTTELET kampaajan kanssa. jos ei natsaa, siirry seuraavaan liikkeeseen ja toista sama homma. ja sitä tuotettahan ei tarvitse joka kerta ostaa..

    valitettavasti se vain on niin, että me parturi-kampaajat(meitä on monta) tunnistamme kaikki te kotivärjääjät ihan syystä..

    VastaaPoista
  14. Mä olen niin samaa mieltä postauksen pointtien kanssa, siis omalla kohdallani. :) Mikään ei ole ihanampaa kuin raskaan päivän jälkeen istua oman luottokampaajan tuoliin, hän tietää mitä haluan ja meillä on yhteinen visio mun hiuksista ja suunnitelmasta miten siihen lopputulokseen vähitellen päästään. Nyt sattui niin, että en saanutkaan aikaa ennen yksiä juhlia, ja päätin tehdä ihan vaan muutaman taidan itse tuohon etuosaan. Ihan hirveää säätämistä, lapsi pyöri kokoajan jaloissa ihmettelemässä mitä teen, sotkua ja lopputulos vähintäänkin keskinkertainen. Stressaavaa ja epämukavaa, ihan päinvastoin kuin rentouttava kampaamokäynti. Maksan kyllä oikein mielelläni siitä luksuksesta! :) Omaan blogiin on muuten työn alla postauskin aiheesta.

    VastaaPoista
  15. Minä olen värjäyksen onnistunut pilaamaan muutamankin kerran, kun itse olen yrittänyt sen tehdä. Yleensä ei se yksi väripurkki ole riittänyt. Nyt tahtoisin balayage värjäyksen. Voi olla, että se on liian riskialtis urakka alkaa tekemään itse.

    VastaaPoista