lauantai 30. kesäkuuta 2012

Hiljaisuuden loppu

Pahoittelut blogihistoriani pisimmästä hiljaisuudesta! Sain keskiviikkoiltana tietää, että tänään päättyvää työsopimustani ei enää jatketakaan (liian vähän töitä ja liikaa kampaajia eli opiskelija lähtee ekana), joten olen ollut luonnollisesti melko allapäin. Lisäksi olen yrittänyt etsiä uutta työpaikkaa ja valvonut yöt miettien tätä kaikkea, joten blogiin kirjoittaminen ei ole varsinaisesti ollut ensimmäisenä mielessä.

Nyt kuitenkin iloisempiin aiheisiin. Tässä eilisen päivän asua:





Huomatkaa uudet ihanat kesäkenkäni! Ostin nämä Marco Tozzi -merkkiset ballerinat eilen. Ne olivat -20% alennuksessa, hintaa jäi siis noin 30 euroa. Loistava löytö! :) Tuo päälläni oleva H&M:n liivihärpäke ei sen sijaan ole ihan eilisen ostos, sillä taitaa olla jo ikää varmaan viisi vuotta, mutta edelleen tykkään siitä kovasti. Toppi on myös H&M:n ja leggarit Seppälästä. Vaalensin hiuksiani muuten hiukan lisää, kuten kuvista näkyy. Näissä se ehkä näyttää jopa vaaleammalta kuin mitä se oikeasti on.

Illalla asu vaihtui, koska menin poikakaverini kanssa katsomaan hänen kaverinsa esiintymistä paikalliselle terassille. Hänen kaverinsa Paavo soitti akustista kitaraa ja myös lauloi välillä. Paavon kanssa esiintyi todella kaunisääninen Anna, joka siis arvatenkin lauloi. Kannattaa siis ehdottomasti mennä katsomaan tätä kaksikkoa, jos he vielä kesän aikana esiintyvät tuolla Stagella! Todella mieletön esitys ja kiva ilta. :) Asusta ei valitettavasti ole kuvia, mutta halusin mainita illasta ihan tuon esityksen takia.

Torstaina päivän viimeisten asiakkaiden lähdettyä potkaisin hetkeksi kengät pois jaloista. Ihana työkaverini Suski riemastui tästä ja halusi ottaa kuvan, kun siivoilen paljain jaloin. Hänestä se oli suloisen näköistä. Tässä siis pari kuvaa torstailta (vanhan tukan kera vielä):



Sinne ne kengät jäivät. :D Epävirallinen asukuva kertoo, että päällä oli H&M:n t-paita ja farkut. Nuo tennarit ovat Seppälästä.

Lupasin myös muinoin antaa arvioita muutamasta ostamastani tuotteesta ja tässä niitä nyt tulisi:


Tigin Bed Head Urban Antidotes Recovery -shampoo ja hoitoaine lupasivat antaa värinsuojan ja elvyttää kuivat, karheat ja vaikeasti käsiteltävät hiukset. Eräs tuttu kampaajaopiskelija suositteli näitä minulle, koska ne olivat kuulemma olleet tosi hyvät hänen pidennyksilleen. Itse sain havaita, että ainakaan minun pidennysteni kanssa nämä eivät toimi toivotusti - päinvastoin! Kysyin Tigin edustajalta aiheesta ja sain varmistuksen siitä, että nämä siis todella ovat korjaavia tuotteita. No okei, lukeehan niissä "Recovery", mutta itse olin jostain virheellisesti saanut aiemmin sellaisen käsityksen, että sarjan numero 1 olisi virkistävä, 2 kosteuttava ja 3 korjaava. Todellisuudessa ne ovat siis kaikki korjaavia, vaikka ykkönen onkin siis lisäksi virkistävä ja kakkonen kosteuttava. Pidennyshiuksillehan ei ikinä suositella korjaavia tai rakennepaikkaavia tuotteita ja nyt sain itse kokea kantapään kautta, miksi näin on. Pidennykseni menivät nimittäin näistä hirveään takkuun ja paljon huonompaan kuntoon. Myin nämä sitten eteenpäin poikakaverilleni (pitkä tukka ja paljon vaaleaa raitaa), joka on tykännyt näistä todella paljon. Itsekin varmasti tykkäisin näistä, jos kokeilisin nyt uudestaan, kun minulla ei enää pidennyksiä ole. Nämä tuoksuvat aivan mielettömän raikkaalle ja makealle ja tekevät puhdasta ja pehmeää jälkeä! Suosittelen siis lämpimästi kaikille, joilla ei ole hiustenpidennyksiä! :)


Tigi Bed Head Masterpiece -hiuslakasta olen tykännyt tosi paljon. Lakka on pitävää, mutta ei tee mitään kovaa kypärää hiuksista. Tigille tuttuun tapaan tuoksu on todella ihana ja lisäksi pullo on hauskannäköinen. ;) Lisäksi olen todennut lakan hyvin riittoisaksi, yleensä tämän kokoinen pullo kuluu käytössäni alta aikayksikön, mutta ei tällä kertaa. Kaiken kaikkiaan siis todella kelpo hiuslakka, joka sopii hyvin niin pitkän kuin lyhyenkin hiuksen muotoiluun.

Tigi Bed Head Spoil Me -suihke lupaa poistaa edellisen päivän muotoilutuotteet ja tuoksut, freesata ja pehmittää tukan sekä antaa rakennetta. Tämä tuote todella pitää lupauksensa! Voisin kuvailla sitä vähän niin kuin märäksi hiuspuuteriksi. Se tekee tukasta aika märän tuntuisen hetkeksi, mutta märkyys kuivuu nopeasti ja tilalle tulee raikas tunne ja sileät hiukset. Välillä pidennykseni olivat todella takkuiset ja pörröiset, mutta tätä suihkittuani niihin ja kammattuani läpi oli lopputuloksena pehmeä siloinen tukka. Jos olin laittanut lyhyeen tukkaani edellisenä päivänä vahaa ja aamulla se oli aivan pystyssä ja likaisen tuntuinen, niin suihkuttelin tätä ja se vei vanhan vahan pois kuivuessaan kuitenkaan lätsäyttämättä tukkaa. Tuote myös tuoksuu todella hyvälle. Suosittelen siis todella tätä kaikille, jotka haluavat helpottaa elämäänsä ja säästää aikaa aamuisin. :)

8 kommenttia:

  1. Mua nii vituttaa toi sun työhomma vieläki! grrrr! mut asioilla on tapana järjestyä! :) Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. :)

      Poista
  2. Ton vikan parin hiuslakan tiedän hyväksi, mutta nyt heräsi kiinnostus myös tuohon Spoil Me:hen! Pakko kokeilla joskus!! Nimimerkillä aamut ei oo mun juttu! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite olin vähä skeptinen aluksi, mutta ihan turhaan. Tosi hyvä tuote kyllä, suosittelen :)

      Poista
  3. Kannattaa opetella lukemaan purkkien sisällysluetteloa niin tietää jatkossa mitkä on rakennepaikkaavia ja mitkä ei ;) Keratiini on ainakin helppo löytää sisällysluettelosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että tarvis opetella paremmin lukemaan niitä. Joitakin juttuja osaan niistä katsoa jo, mutta en lähellekään kaikkea!

      Poista
  4. voi jeesus! kuka ny värjää ja leikkaa mun fledan ennen massun juhlia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Jos saan uuden työpaikan, ni sinne sitten vaan!

      Poista