torstai 31. toukokuuta 2012

Rättipoikkipuhki

Aikamoinen työpäivä takana, ei voi muuta sanoa! Kassa ei toiminut koko päivänä ja saimme leikkiä kauppaa ihan niin kuin pienenä, tosin tällä kertaa kyse oli ihan oikeasta kaupanteosta. Kaikki piti kirjata ylös ruutupaperille ja jos päässälaskutaito ei riittänyt, kaivettiin esiin taskulaskin. Ihanille asiakkaille kuuluu suurkiitos joustavuudesta, kärsivällisyydestä ja ymmärtäväisyydestä. :)

Ihan kuin kassan temppuileminen (ja sitä seurannut ainakin puolen tunnin puhelu jonkun atk-neron kanssa ja itsensä tunteminen totaali-idiootiksi kontatessaan pitkin kampaamon lattiaa tarkistellen, että jokainen johto niistä tsiljoonasta on tarpeeksi hyvin kiinni erinäisissä laitteissa) ei olisi riittänyt, on ääneni kateissa jo kolmatta päivää. Kuulostan ihan siltä kuin olisin polttanut askin päivässä viimeiset 40 vuotta ja välillä myös teinipojalta, jolla on juuri alkanut äänenmurros... Kaunista kerrassaan!

Tulipahan tuossa seitsemän asiakkaan tukatkin käsiteltyä tämän päivän aikana. Työkaverillani Susannalla oli Operaatio Pitkän Tukan Värjäys Ja Leikkaus. Ja nyt puhun oikeasti pitkästä tukasta! Katsokaa vaikka itse:


Ja hei, tytöllähän on tuossa kuvassa leuka rinnassa eli pää pystyssä tukka ulottui oikeasti takapuoleen asti! :O

Tässäpä tämän työn raskaan raatajan päivän asua:


Paita on kirppikseltä ja se on Madonna-merkkinen. Hameen olen ostanut muistaakseni yläasteikäisenä Vero Modasta ja se maksoi 15 markkaa. :D Sukkikset ovat ehkä KappAhlista, jos en nyt ihan väärin muista. Tennarit ovat ne vanhat tutut Halpa-Hallin kaiffarit.


Tukan heitin aamulla kiireessä nopeasti pois kasvoilta ja siihen se sitten jäikin loppupäiväksi.


Pakollinen pyllyheru ja varsin muikea ilme! ;D

Jes, huomenna kauan odotettu vapaapäivä ja kaikkea kivaa luvassa. Nyt sihahtaa auki siideritölkki, sen tunnen ansainneeni pitkän päivän jälkeen! :)

2 kommenttia: