perjantai 4. toukokuuta 2012

Jotain uutta ja erilaista

Kävin eilen ruokatunnilla kenkäkaupassa etsimässä jotain kivoja kenkiä kevääksi. Sopivaa paria ei kuitenkaan löytynyt supermukavan ja puheliaan myyjänkään avustuksella. Sen sijaan myyjä muisti minut, työpaikkani ja sen, että olin käynyt liikkeessä tammikuussa ostamassa maiharit. Hän kyseli, mitä olin tykännyt maihareistani (no todellakin tykkäsin ja olen käyttänyt niitä ihan sikana!) ja halusi varata minulta kampaamoajan. Passeli aika järjestyi täksi aamuksi ja sitten aamun tullen alettiinkin tuumasta toimeen. Myyjä toivoi jotain uutta jo valmiiksi hieman toispuoleiseen ja melko lyhyeen tukkaansa ja toivoi lyhyitä niskahiuksia toiselle puolelle, koska hiukset sieltä aina tuppasivat  muuten nousemaan pystyyn. Sain idean hiusmallista, jonka olin nähnyt Goldwellin Color Zoom -seminaarissa Tampereella. Ihan niin radikaaliin leikkaukseen en viitsinyt lähteä, joten muokkasin mallista hieman arkisemman, mutta silti varsin näyttävän ja ennen kaikkea trendikkään leikkauksen. Tässä kuvasarja lopputuloksesta, johon muuten sekä asiakas että minä itse olimme molemmat todella tyytyväisiä. :)






Semmoinen tukka! Mitäs pidätte? :)

4 kommenttia: